Vallitseeko tieteiden välillä jonkinlainen kilpailu?

Vastaus on ei. Mikäli kilpailun nähdään joskus olleen totta, olisi se sitä nytkin. Tiede nimittäin tutkii oman alansa ilmiöitä ja pyrkii esittämään valideja lainalaisuuksia. Se ei siten voi kilpailla toisen alan tiedettä vastaan. Jos kilpailua on, se tapahtuu ihmisten välillä. Joku voineekin kaivaa historiasta esimerkkejä vaikkapa teologian ja luonnontieteiden välillä. Kun asiaa tarkemmin penkoo, kysymys on ihmisistä ja taistelusta vallasta.

Eipä juttua siksi kannata sen koommin jatkaa. Mainittakoon kuitenkin se, että tieteet ovat tosin päällekkäisiä. Parasta tiedettä saadaankin, kun tieteenalan X löydöstä tulkitaan sekä oman alansa aikaisemman tiedon, mutta myös toisten tieteiden nykyisen tiedon näkökulmasta.


Kuten Juhana Vartiainen on ilmaissut: ”Ekonomisteilla ei ole ainoaa totuutta hallussaan, mutta ekonomistienkin totuudet tulee ottaa vakavasti. Erityisesti nyt.”

Välillä politiikan pelikentällä väitellään, kuka edustaa aitoa totuutta. Eihän totuutta voi olla kellään, totuutta nimittäin ei voi olla. Todennäköisiä totuuksia taas on – toiset ovat vähemmän ja toiset enemmän todennäköisiä. Todennäköisyys perustuu tieteelliseen näyttöön. Eduskunnassa on ja sinne tänäkin keväänä pyrkii useiden alojen asiantuntijoita ja tieteilijöitä. Hauskinta on se, että nämä ihmiset hajaantuvat eri puolueisiin. Voisiko äänestäjä siis laittaa eri tieteiden edustajat paremmuusjärjestykseen ja sillä tavoin valita oman edustajansa ja puolueensa? Tähänkin vastaus on ei.

Tämä ei silti tarkoita sitä, että tieteen arvovalta kärsii tai tiede menettäisi kasvojaan. Tiede nimittäin edustaa maailman todennäköisimpiä totuuksia. Ihminen taas on olio, joka yhdistää mielipiteitä ja tosiasioita. Nämä mielipiteet kumpuavat ihmisen arvoista, joiden yhdistelmiä on niin monta kuin on ihmisiäkin. Ihmisen omaksumat tosiasiat tulevat tieteestä. Kuitenkin joskus tiede ei saa aikaan selkeää akateemista konsensusta. Tällöin syntyy erilaisia koulukuntia, sillä tieteen hieman ristiriitaista totuutta kuorrutetaan arvoilla – ja saadaan aikaan poliittista debattia.

Tieteeseen tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti. Ei valtion tulonsiirtopolitiikkaa kannata luoda teatterikorkeakoulun opein. Siksi politiikkaan tarvitaan asiantuntijoita monelta alalta, vaikkakaan ei kaikilta. On myöskin syytä huolestua, mikäli eduskunnassa ihmiset jakautuvat valiokuntiin poliittisin perustein, ilman tieteellistä loogisuutta. Voisiko joku todellakin rationaalisesti perustella, miksi perustuslakivaliokuntaan tarvitaan muitakin kuin oikeusoppineita? Samaten valtion talouspolitiikkaa linjattaessa tulisi vaihtoehtoiset ratkaisut, joita toki saa olla, perustaa taloustieteilijöiden kertomiin tosiasioihin. Julkisen talouden kestävyysvajeeseen sekä kustannuskilpailukykyyn tulisi suhtautua siten, että todellakin kuunneltaisiin yhteiskuntatieteilijöitä sekä tieteen luonteen huomioon ottaen etenkin ekonomisteja. Taloustiede on ainutlaatuinen yhdistelmä matemaattista kovaa tiedettä sekä poliittista arviointia. Kuten Juhana Vartiainen on ilmaissut: ”Ekonomisteilla ei ole ainoaa totuutta hallussaan, mutta ekonomistienkin totuudet tulee ottaa vakavasti. Erityisesti nyt.”